Murakamin juoksukirja sai tarttumaan toiseen kirjailijan teokseen; Norwegian Woodiin, hänen ns. hittikirjaansa josta on kuulemma leffakin pyöräytetty. Nähdäkseni kirja on Murakamin menestysromaani(tai yksi niistä monista), googlesta en sitä tarkista, koska tämän kirjablogini yksi jalo alkuidea on kommentoida lukemiani kirjoja tuoreeltaan, ilman suurempaa taustakartoitusta. Tähän menettelytapaan on kaksi syytä. Syy numero yksi on se, että kirjallisuuden tuntemus lajina on minulle aikamoisen vieras, siispä mieluummin pysyn untuvikkohämmästelijän roolissa. Toinen syy on se, että haluan säilyttää kirjan kokemisen ja sen tulkinnan ns. koskemattomuuden, etten etukäteen googleta ym. tsekkaa että mistä kirja kertoo, mikä on sen ydinsanoma, millainen merkitys kirjalla on ollut kirjailijan uralle ym. Tästä lähtökohdastani huolimatta toki jonkinlaista taustatyötä tulee tehtyä melkein tahtomattaan, esmes kirjaan liittyvien keskustelujen kautta.
Norwegian Wood biisi löytyy Beatlesien Rubber Soul(65) albumilta ja eikä välttämättä edusta edes sen parhaimmistoa. Itse biisi liittyy osana kirjan päähenkilön Watanaben herkkään rakkaussuhteeseen Naoki-nimistä tyttöstä kohtaan. Kirjassa eletään 60-luvun lopun Japania, sen päähenkilöiden musiikin ja kirjallisuuden tuntemus on yllättävän länsimaista. Beatlesin ohella päähenkilö lukee muun muassa Mannin Taikavuorta ja Fitzgeraldin Kultahattua. Edellinen omaelämänkerrallinen juoksukirja paljasti sen, että Kultahattu on yksi kirjailijan suosikkiromaaneja. Miljöö-kuvauksen perusteella Japani on ollut aikalailla ajan hermolla 60-luvun lopulla, niin miksi ei olisi?
Kirja on mielestäni tapahtumiinsa nähden aika pitkä(yli 400 sivua). Murakami kuvailee monia ihmisten välisiä kohtaamisia sivutolkulla, esimerkiksi Watanaben vierailua parantolassa mihin Naoki kirjan edetessä joutuu. Näkisin, että juuri tämä kirjailijan huolellinen ja yllättävän(?) aistillinen kuvailu on myös kirjan suurin vahvuus. Murakami kertoo yllättävän intiimejä ja seksuaalisia yksityiskohtia päähenkilöittensä kautta. Ilman herkkää kirjallista otetta ja hyvää pohjustusta, esimerkiksi masturbaation kuvaus olisi pelkkää miestenlehtisarjaa.
Kirjan kansiteksti väittää kirjan olevan eloisa, viihdyttävä, seksikäs ja hauska. Ok, aikalailla allekirjoitan nuo laatusanat. Tämän lisäksi väittäisin kirjan olevan melkoisen syvällinen. Kirjan päähenkilöt oireilevat, masentuvat ja pahimmallaan päättävät elämänsä. Kirjan aikana tapahtuu useampi kuin yksi elämän päättyminen oman käden kautta. Tapahtumat on kerrottu sen verran uskottavaksi, ettei se tunnu miltään traagisten asioiden mässäämiseltä. Sen sijaan herää ajatus Japanilaisesta yhteiskunnasta ja sen vaativuudesta, joka ajaa myös ihmiset kovin ahtaalle, eikös Japani ollutkin näiden tilastojen kärkimaita?
Sanoisin vielä, että kirjasta löytyy myös terapeuttisia ja aikuistumiseen liittyviä elementtejä. Kirja kun kuvaa kaksikymppisten elämää Japanissa, niin tietyt itsenäistymiseen liittyvät asiat ovat voimakkaastikin tapetilla. Silmään pistää myös päähenkilön herkkä ja tiedostava ote naistensa kanssa tai ehkä enemmän mietin Murakamin omaa kokemuspohjaa, kirjahan on kirjoitettu jo vuonna 1987 ja siinä haisee kyllä tälle ajalle tyypillisempi tarkka psykologinen silmä, aivan kuin Murakami olisi ollut aikaansa edelle ns. ihmissuhteiden koukeroiden kuvaamisessa?
Kirjan tarkemmat yksityiskohdat ja sen voimakkaan koukeroinen juoni selviää kun luet itse tämän kirjan jota suosittelen lämpimästi. Välillä kirjaa lukiessani toki mietin, että onko tää enemmän sellaista teinikamaa? Mutta kirjan elähdyttävä jälkivaikutus hautasi helposti nämä mietteet. Voipi olla, että johonkin Murakamin teokseen voisin vielä tarttua?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti